Kirjoittajat

 

Nina Lyytinen

Nina Lyytinen on työ- ja organisaatiopsykologian erikoispsykologi (PsL) ja työterveyspsykologi. Työelämän ilmiöiden lisäksi Ninalla on vahva osaaminen kriisi- ja traumapsykologiasta. Nina on hyödyntänyt ja jakanut osaamistaan jo opiskeluajoista lähtien vapaaehtoistyössä. Jo yli kymmenen vuotta Nina on tehnyt vapaaehtoistyötä Psykologien Sosiaalisen Vastuu ry:n kautta Libanonissa palestiinalaispakolaisten parissa.

Nina on suositun, yli miljoona kuuntelua keränneen psykologia-aiheisen Psykopodiaa-podcastin juontaja. Podcastia Nina tekee yhdessä aviomiehensä Mikko Heiskalan kanssa. Lisäksi Nina on Kauppalehden kolumnisti.

Vapaaehtoistyön ja podcastin tekemisen lisäksi Ninan harrastuksiin kuuluu maraton- ja ultrajuoksu. Nina nauttii rauhallisesta liikkumisesta luonnossa ja myös kaupunkiympäristössä. Nina innostuu sopivista haasteista ja uuden oppimisesta. Kirjoittaminen on ollut yksi haaste, suurempi kuin mikään ultramatka tähän asti. Sitäkin voi oppia, kun ei tarvitse taittaa matkaa yksin, saa riittävästi kannustusta, opetusta ja uskaltaa alttiista itsensä virheille. Kukaan ei ole täydellinen ja virheistä on mahdollisuus oppia.

Nina Lyytinen. Kuva: Niclas Mäkelä / Otava

 

Sirpa Pääkkönen

Sirpa Pääkkönen on Helsingissä asuvat toimittaja ja tietokirjailija. Hän työskenteli pitkään Helsingin Sanomissa eri toimituksissa. Vuonna 2017 oli aika kääntää katse uuteen suuntaan. Hän jäi vapaaksi toimittajaksi ja alkoi kirjoittaa useisiin eri aikakauslehtiin ja sanomalehtiin. Ensimmäisen tietokirjansa Pätkiä ja potkuja. Naisten kokema ikäsyrjintä työelämässä hän julkaisi vuonna 2020 (Avisado). Koulutukseltaan hän on yhteiskuntatieteiden maisteri ja humanististen tieteiden kandidaatti.

Kirjoittaminen on Sirpa mielestä asia, johon ei kyllästy. Tiedon, sanojen ja kielen äärellä oleminen on aina yhtä kiehtovaa ja antaa energiaa.  Hänen harrastuksiinsa kuuluvat kuorolaulu, kirjallisuuskerho ja käsityöt. Virtaa elämään tuovat myös luonto, eläimet ja matkustaminen.

Motto: Elämän tenhoavan voiman tavoittaa tekemällä, tutkimalla, aistimalla ja osallistumalla.

Sirpa Pääkkönen. Kuva: Niclas Mäkelä / Otava

 

Psykologi ja ammattikirjoittaja yhdistivät omat vahvuutensa

Ystävyys on ihmeellinen silta, joka luo uusia siltoja ja yhdistää ihmisiä. Ninan ja Sirpan yhdisti heidän yhteinen ystävänsä, helsinkiläinen psykologi Kirsti Palonen. Kirsti vihjaisi Sirpalle, että jos tarvitset hyvää psykologia haastateltavaksi juttuihisi, ota yhteyttä Ninaan. Sirpa haastattelikin Ninaa muutamiin eri lehtiin.

Samaan aikaan Sirpa kuunteli Ninan ja Mikko Heiskalan tuottamaa Psykopodiaa-podcastia. Jaksot olivat niin kiinnostavia, että Sirpa alkoi miettiä, miten tuota valtavaa tietomäärää ja psykologista asiantuntemusta voisi hyödyntää tietokirjassa. Sitä pohti Ninakin.

Yhtenä päivänä alkuvuodesta 2021 soi Sirpan puhelin. Lähtisitkö kanssani kirjoittamaan työelämän psykologiaan sijoittuvaa tietokirjaa, kysyi Nina. Vastausta ei tarvinnut kauan miettiä. Kyllä, ehdottomasti, vastasi Sirpa.

Otava innostui tietokirjasta, jonka aiheena on itsensä johtaminen. Kirjoittajat saivat kustannustoimittajakseen Ville Pekkasen, josta tuli tärkeä tuki kirjoitusprosessin aikana. Koronapandemia jylläsi keväällä 2021, minkä vuoksi kirjaa piti suunnitella ja ensimmäisiä lukuja kirjoittaa etänä. Kesällä rajoitukset helpottivat. Kirjoittajat saattoivat tavata toisiaan.  He keksivät paikkoja, minne he saattoivat vetäytyä keskustelemaan ja kirjoittamaan. He kävivät Nuuksiossa ja Vierumäellä. Luonto oli lähellä ja kirjoitustauon aikana oli mukavaa lähteä kävelemään metsäpoluille.

Kirjan Ole oma pomosi. Virtaa työhön ja vapaalle kirjoittaminen yhdessä merkitsi kahden ammattilaisen vahvuuksien ja osaamisen yhdistämistä. Nina toi kirjaan vankan psykologisen sisällön, jossa yhdistyvät alan tutkimukset ja käytännön kokemus. Sirpa vastaa kielestä vuosikymmenien kokemuksellaan toimittajana.

Kirja syntyi melko nopeasti. Ensimmäisiä luonnostekstejä kirjoitettiin keväällä 2021. Tammikuun lopussa 2022 valmis teos luovutettiin kustantajalle. Kirja kirjoitettiin ensisijaisesti digi- ja äänikirjaksi, mutta siitä on saatavilla myös printtiversio. Äänikirjan lukijoina ovat Nina Lyytinen ja Panu Vauhkonen.

Kirjoitusprosessin aikana kirjoittajat oppivat tuntemaan toisensa.

”Kirjan kirjoittaminen yhteistyönä onnistuu hyvin, jos tiimityöskentely toimii. Meillä on Ninan kanssa erilaisia luonteenpiirteitä, mutta myös asioita, jotka yhdistävät meitä. Kumpikin tarttuu ripeästi toimeen, ei jää jahkailemaan, joustaa, kun tarvitaan muutosta ja noudattaa aikatauluja. Kun tavoite on asetettu, sitä kohti mennään ja iloitaan siitä, että saadaan tehdä tärkeää työtä lukijoiden hyväksi. Työskentely psykologin kanssa lisäsi myös omaa itsetuntemustani”, sanoo Sirpa

Nina kertoo nauttineensa yhteistyöstä.

”Sirpa kommunikoi mielellään kirjoittamalla ja minä puhumalla. Usein viestittelyn jälkeen iltamyöhälläkin pirautin Sirpalle, kerroin ajatuksistani ja pohdin kirjan sisältöjä. Kirjoittamisen aikana tuli monia innostuksen hetkiä ja mukavia oivalluksia. Niitäkin oli hienoa jakaa toisen kanssa. Yhteistyössä erilaisuutemme on vahvuus. Sirpa kuunteli kärsivällisesti pulppuavaa puhettani. Hän piti kiinni siitä, ettei kirja ole liian teoreettinen ja auttoi ilmaisemaan asioita niin, että puolen tunnin puhelu tiivistyi pariin lauseeseen.”

Sirpa Pääkkönen ja Nina Lyytinen. Kuva: Niclas Mäkelä / Otava