Kotimatkani Libanonista Suomeen sai miettimään siivilien hyväksikäyttöä sodassa

Libanonin-matkallani syys-lokakuussa 2024 sain hivenen tuntumaa siitä taloudellisesta, sosiaalisesta ja henkisestä hyväksikäytöstä, joka liittyy siviilien asemaan sodassa. Kaikki kokemani herätti minussa vihaa ja turhautumista. Koko ajan olin myös tietoinen siitä, että olen itse etuoikeutettu, minua odotti turvallinen koti. Bottom of Form

Kotimatkani Libanonista mutkistui, koska Israelin pommituksista johtuen lentoyhtiöt peruivat lentoja. Resilienssi oli koetuksella moneen otteeseen.

 Resilienssi tarkoittaa esimerkiksi valmistautumista mahdollisiin haasteisiin ja muutoksiin. Kun tilanne on epävakaa, muutokset voivat tapahtua yllättäen ja hyvin nopeasti. Jos ei ole ennakkoon pohtinut, miten toimia, voi stressaavassa tilanteessa olla vaikea hahmottaa olemassa olevia vaihtoehtoja.

 Jouduin miettimään vaihtoehtoisia keinoja palata kotiin, kun lentoni Istanbulin kautta Helsinkiin peruttiin ja oli mahdotonta löytää tilalle uutta lentoa seuraavien päivien aikana. Olin etukäteen selvittänyt, että Libanonista pääsee tarvittaessa laivalla Kyprokselle tai Turkkiin. Aloin etsiä vaihtoehtoisia lentoja ja laivamatkoja. Kaikki lennot olivat täynnä. Seuraava lento Eurooppaan olisi ollut vasta parin viikon päästä ja vapaana vain yksi paikka.

 Mietin hetken, mitä tekisin. Työprojektit Suomessa odottivat. Päätin olla varaamatta lentoa, sillä tarjolla oli laivamatka Kyprokselle päivää ennen alkuperäistä matkustusajankohtaani. Laivamatka oli mielestäni ylihintainen, ja hinnat nousivat päivä päivältä. Olin kuitenkin etuoikeutetussa asemassa. En ollut jättämässä kotiani, perhettäni tai elämääni kotimaassa, vaan olin palaamassa kotiin. Paikalliset ystäväni auttoivat järjestämään kotimatkani.

 Fyysinen ja henkinen turva

 Yöllä ennen matkaani Kyprokselle sain koskettavan yhteydenoton palestiinalaiselta ystävältäni. Hän kysyi, voisiko hänen teini-ikäinen poikansa lähteä mukaani. Lupasin selvittää asian. Halusin olla avuksi, mutta samalla tuntui kuin sydämeni olisi särkynyt. Koko kehoni oli voimakkaan tunteen vallassa. Minua satutti minkälaisten päätösten edessä perheet ovat hädän keskellä. “Lähettääkkö oma lapsi tai muu läheinen turvaan mutta eroon kodista ja läheisistä.” Ei vanhempien ja lasten pitäisi joutua tällaisten päätösten eteen. Se tuntui väärältä.

Aamuyön tunnit kuluivat ja lopulta poika päätti jäädä äitinsä ja isovanhempiensa luo. Ymmärsin päätöksen täysin – perheen läheisyys toi hänelle turvallisuuden tunnetta, jota pommitusten keskellä kipeästi tarvittiin. Fyysinen turva voisi olla muualla, mutta oman perheen ja kodin jättäminen on iso päätös. Se ei välttämättä tuo henkistä turvaa.

 Omaakin turvallisuudentunnettani pommitusten alettua lisäsivät erityisesti ihmiset ympärilläni. Vaikka päivät ja yöt olivat täynnä droonien surinaa ja pommituksia, yhteisön levollisuus rauhoitti. Meillä oli WhatsApp-ryhmiä, joissa vaihdoimme kuulumisia päivän ja yön aikana.

 Pommitusten äänet herättivät minut usein, mutta opin, että harvoin oli vain yksi räjähdys. Odotin toista ja kolmatta räjähdystä ennen kuin annoin itselleni luvan rauhoittua uudestaan uneen.

 Odotusta ja epävarmuutta

 Saavuin satamaan aikaisin aamulla mieli täynnä ristiriitaisia tunteita. Laivamatkani ei tietenkään sujunut alkuperäisten suunnitelmien mukaan. Tähänkin olin jo etukäteen varautunut mm. varaamalla riittävästi evästä matkalle, jonka piti kestää 5-6 tuntia. Lopulta siihen kului n. 22 tuntia. 

 Mitä sitten tapahtui? Miksi emme lähteneet satamasta niin kuin alunperin oli informoitu? Meille kerrottiin laivalla  noin kuuden tunnin odottelun jälkeen, että kyseisenä  päivänä oli tullut uusi säädös tai laki, joka viivästytti matkaamme. Jonkun piti tulla tarkastamaan laiva. Tämä tarkoitti lisää paperitöitä ja lisämaksuja laivan omistajalle.

 Olin odottanut satamassa kymmenen tuntia, kun laiva lopulta lähti kello 17. Pitkä odotus tuotti epävarmuutta. Informaatiota saatiin niukalti siitä, miksi lähtö viivästyi.

Matka Kyprokselle oli pitkä ja uuvuttava, mutta olo helpottui, kun viimein saavuimme perille.

 Kyprokselle saavuttuani maksoin yllättäen "viisumimaksun" – tosin en jaksanut enää väitellä asiasta. Olin väsynyt, mutta helpottunut. Yön aikana tapasin ihmisiä, jotka olivat paenneet sodan tuhoja. Minä olin matkalla kotiin, mutta he olivat jättäneet taakseen kotinsa ja koko elämänsä. Tunsin itseni ulkopuoliseksi ja hyvin etuoikeutetutksi heidän rinnallaan. Meidän kokemuksemme olivat hyvin erilaisia. Suru heidän kohtalostaan oli syvästi läsnä, ja syyllisyys omasta etuoikeutetusta asemasta painoi mieltäni.

 Aamuyöllä pääsin majapaikkaani, ja tuntui hyvältä nukkua hiljaisuudessa ilman droonien ja pommitusten ääniä. Vaikka olin turvassa, mieleni oli täynnä ristiriitaisia tunteita. Ajattelin heitä monia, jotka jäivät edelleen elämään epävarmuuden ja vaaran keskelle, vailla mahdollisuutta muuttaa tilannettaan. Vailla mahdollisuutta elää turvassa.

 Sota mahdollistaa hyväksikäytön

Sota ei ainoastaan tuhoa ihmishenkiä ja infrastruktuuria vaan myös ihmisten turvallisuuden tunnetta ja mielenterveyttä. Sota avaa ovet taloudelliselle hyväksikäytölle. Sodankäynnin ja hätätilanteiden keskellä on aina niitä, jotka näkevät ihmisten hädän keinona hyötyä taloudellisesti. Tämä julma hyväksikäyttö kohdistuu erityisesti siviileihin, joilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin maksaa kalliista pakomatkoista, peruselintarvikkeista tai jopa turvasta, jota he eivät koskaan saavuta.

 Sodan keskellä hinnat nousevat pilviin, ja elämän perusedellytykset muuttuvat luksukseksi. Esimerkiksi elintarvikkeita, lääketarvikkeita ja puhdasta vettä on niukalti saatavilla sodan runtelemilla alueilla. Tämä johtaa usein toisten hyötymiseen ja ns. “mafian” toimintaan, jossa välttämättömyyksistä veloitetaan moninkertaisia hintoja verrattuna normaaliin aikaan. Ihmiset, jotka ovat menettäneet kotinsa, turvallisuuden tunteensa ja elinkeinonsa, joutuvat maksamaan kohtuuttomia summia selviytyäkseen hengissä vielä yhden päivän. Tämä on yksi esimerkki siitä, miten sota ei ainoastaan tuhoa fyysisesti ja sosiaalisesti vaan lisäksi taloudellisesti ja henkisesti.

 Pakolaisuus tuo mukanaan oman karmean taloudellisen ja henkisen hyväksikäytön. Ihmiset, jotka pakenevat kodeistaan turvapaikan toivossa, kohtaavat usein hämäräperäisiä salakuljettajia ja välittäjiä, jotka vaativat rahaa viedäkseen heidät turvaan. Pakomatkojen hinnat voivat olla käsittämättömän korkeita, ja kun siviilit ovat epätoivoisia, he joutuvat usein lainaamaan suuria summia rahaa tai myymään kaiken omaisuutensa päästäkseen pois sodan jaloista. Kuitenkaan luvattu turvapaikka ei välttämättä koskaan toteudu. Moni ei koskaan saavuta todellista turvapaikkaa tai he kohtaavat  lisää hyväksikäyttöä matkan varrella.

 Lisäksi sodan aikana syntyy uusia sääntöjä ja määräyksiä, jotka usein kohdistuvat suoraan siviileihin. Nämä säädökset saattavat vaikuttaa esimerkiksi liikkumiseen tai kaupankäyntiin ja ne voivat johtaa äkillisiin kustannuksiin tai yllättäviin maksuvelvoitteisiin. Kun kriisi syvenee, siviilit joutuvat maksamaan lisämaksuja erilaisista tarkastuksista tai viisumeista, joita he eivät alun perin osanneet odottaa. Sodan kaaoksessa byrokratia kasvaa, ja usein tarvitaan välikäsiä, joiden avulla ihmiset voivat järjestää tarvittavia papereita ja matkoja – tietysti suuria korvauksia vastaan.

 Sodan keskellä toimivat yritykset ja paikalliset toimijat saattavat myös hyötyä suoraan konfliktista. Kuten itse sain nähdä, kun laivamatkojen hinnat nousivat päivä päivältä kysynnän ja ihmisten epätoivon kasvaessa. Tämä tarjosi hyvän mahdollisuuden hinnoittelun manipulointiin.

 Siviilit, jotka eivät voi jäädä sodan keskelle, joutuvat maksamaan näistä ylihintaisista palveluista, ja samalla yritykset rikastuvat toisten ahdingolla. Tätä voidaan nähdä kuljetuspalveluiden lisäksi väliaikaisten majoitusten kohdalla, joissa hinnat kohoavat nopeasti, kun ihmiset kilpailevat turvapaikoista. Libanonissa tämä näkyi vuokrahintojen nousuna ja pitkinä vuokrasopimuksina.

 Siviilien hyväksikäyttö sodassa ei ole ainoastaan suoraa väkivaltaa tai propagandan kohteeksi joutumista, vaan myös taloudellista riistoa, joka syventää heidän kärsimystään. Sodassa siviileistä tulee kirjaimellisesti valuuttaa – heidän hätänsä, pelkonsa ja selviytymistaistelunsa muuttuvat osaksi synkkää taloudellista peliä, jossa häikäilemättömät toimijat hyödyntävät jokaisen mahdollisuuden täyttää omat taskunsa. Tämä lisää epätoivoisten ihmisten taakkaa entisestään ja luo syvän epäoikeudenmukaisuuden tunteen myös meille, jotka seuraamme tapahtumia sivusta ilman, että voimme voimme vaikuttaa asioihin.

17.11.2024