"Sydän hakkaa, hengitys on pinnallista" – toinen valmennuspäivä alkoi virittyneissä tunnelmissa.
Sosiaalityöntekijöiden toinen valmennuspäivä Libanonissa alkoi tuttuun tapaan hetkeen pysähtymisellä ja yhteyden luomisella. Täällä työskentelyn alku on harvoin ennustettavissa. Koskaan ei voi tietää, millaisista olosuhteista osallistujat saapuvat paikalle. Tällä kertaa ilmapiiri oli jännittynyt ja levoton.
Useampi osallistuja kuvasi oloaan seuraavasti: "Sydän hakkaa", "hengitys on nopeaa", "on vaikea keskittyä".
Pelko, huoli ja epävarmuus olivat vahvasti läsnä. Moni saapui paikalle myöhässä. Osa viivästyi liikenteen vuoksi, osa aamulla tapahtuneen drooni-iskun takia. Eräs osallistuja kertoi, että hänen asuinrakennuksessaan Ein El Hilwehin pakolaisleirissä oli alkanut edellisenä iltana aseellinen yhteenotto, joka jatkui läpi yön. Leiristä ulospääsy viivästyi myös tarkastuspisteen ruuhkaisuuden vuoksi. Tämä on monen Libanonissa asuvan palestiinalaisen arkea.
Liikkumisen rajoitukset ja jatkuva huoli omasta, läheisten ja asiakkaiden turvallisuudesta ovat osa jokapäiväistä elämää. Leireihin kulkemista on viime kuukausina kiristetty entisestään.
Kun pääsimme aloittamaan, ryhmän vireystila alkoi hiljalleen tasaantua.
Päivän teema nousi osallistujien tarpeista: miten sota on vaikuttanut työhön ja omaan hyvinvointiin. Reflektointi avasi tilaa erilaisille tunteille ja nosti pintaan muistoja aiemmista kriiseistä ja konflikteista. Sodan aikana monet osallistujat olivat auttaneet työssään ihmisiä, jotka olivat joutuneet jättämään kotinsa. Moni sosiaalityöntekijä oli itse samassa tilanteessa. Se teki työstä erityisen kuormittavaa.
Aamun tapahtumat ja yleinen epävakaus muistuttivat konkreettisesti siitä, ettei kukaan ole täysin turvassa. Silti ryhmään rakentui turvallinen tila ja mahdollisuus vertaistuelle ja empaattiselle läsnäololle.
Traumaattisten aiheiden äärellä työskentely vaatii herkkyyttä. Valmentajana pyrin tunnistamaan, milloin on aika pysähtyä ja vakauttaa tilanne. Hyödynsimme mm. ohjattua turvapaikkaharjoitusta ja perhostaputusta. Harjoitusten jälkeen osallistujat kuvasivat oloaan levolliseksi ja läsnäolevaksi.
Päivän aikana sain nähdä ja kokea miten vireystilat vaihtelivat. Hetkittäin ilmassa oli levottomuutta ja epävarmuutta – toisinaan syvää inhimillistä läsnäoloa.
Päivän lopussa tunnelma oli täysin erilainen kuin aamulla. Moni kuvasi oloaan rentoutuneeksi, rauhalliseksi ja kiitolliseksi. Se näkyi nauruna, helpotuksena ja vahvana yhteytenä toisiin. Lopussa osallistujat sanoittivat kokemustaan:
"Olen rentoutunut. Voin hyvin. Olen iloinen. Olen toiveikas. Olen kiitollinen, että olen osa tätä tiimiä."
💛 Tämä valmennuspäivä oli jälleen muistutus siitä, että vaikka sota jättää jälkensä, ihmisissä on valtavasti toivoa, sitkeyttä ja kykyä selviytyä yhdessä.
04/2025