Jokainen lapsi tarvitsee turvallisen aikuisen
Koti on lapsen ensimmäinen ja tärkein turvapaikka. Sen tulisi olla paikka, jossa lapsi voi luottaa, kokeilla, haastaa turvallisesti rajoja ja kasvaa omaksi itsekseen. Paikka, jossa hän tulee nähdyksi ja kuulluksi. Paikka, jossa hän saa olla juuri se, kuka on.
Todellisuus ei kuitenkaan aina vastaa tätä ihannetta. Kaikilla lapsilla ei ole kotona turvaa. On lapsia, joiden arkea varjostavat vanhempien päihdeongelmat, mielenterveyden haasteet, väkivalta tai perheen äärimmilleen venynyt kuormitus. On myös lapsia, jotka tuntevat olonsa yksinäisiksi, vaikka ympärillä olisi ihmisiä. Kun kotona on vaikeaa, voi olla lähes mahdotonta kertoa muille, mitä kodin seinien sisällä tapahtuu. Häpeä voi eristää ja lisätä yksinäisyyden tunnetta.
On myös perheitä, joissa vanhemmat tekevät parhaansa, mutta vähäiset voimavarat estävät vastaamasta lapsen tarpeisiin. Näissä tilanteissa vastuu ei voi jäädä vain perheen harteille. Vastuu on yhteinen, sillä lapsen ei kuulu selviytyä yksin.
Yksi turvallinen aikuinen voi muuttaa elämän suunnan
Turvallinen suhde auttaa lasta oppimaan tunnesäätelyn taitoja ja kokemaan, että hän on arvokas. Kun lapsella on joku, johon hän voi luottaa, hänelle vapautuu tilaa oppia, tutkia ja rakentaa yhteyksiä muihin. Nämä kokemukset kantavat kauas aikuisuuteen: ne vahvistavat kykyä luoda läheisiä ihmissuhteita, suhtautua työhön, huolehtia itsestä ja muista sekä tunnistaa oma merkityksensä.
Jokaisella kohtaamisella on merkitystä. Lapsen kokemus nähdyksi tulemisesta rakentuu arjen pienistä microhetkistä: ystävällisestä katseesta, omalla nimellä puhuttelemisesta ja hetkestä, jolloin aikuinen todella on läsnä ja kuuntelee. Myös rajojen asettaminen on välittämistä. Se auttaa lasta erityisesti silloin, kun hän ei vielä itse tunnista omia rajojaan. Kun hän opettelee erottamaan oikean väärästä ja sen, mikä on turvallista ja mikä ei.
Kun turvaa ei ole
Kun lapsen tunteita tai tarpeita ei huomata, hän oppii selviytymään yksin. Lyhyellä aikavälillä se voi suojata, mutta pitkällä aikavälillä selviytymisestä voi tulla rooli, joka kääntyy lasta vastaan. Huoli piilotetaan, tunteet tukahdutetaan ja pärjäämisestä tulee tapa, joka aikuisuudessa voi näyttäytyä vetäytymisenä, ylisuorittamisena, miellyttämisenä tai kontrollin tarpeena. Ajan myötä se voi ilmetä myös levottomuutena, masennuksena, ahdistuksena, päihteidenkäyttönä tai itsensä vahingoittamisena.
Nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi tuleminen ei ole ylellisyys, vaan hyvinvoinnin edellytys.
Myös aikuinen tarvitsee turvaa
Lapsen kohtaaminen ei vaadi täydellisyyttä, vaan halua olla läsnä. Samalla aikuisella täytyy olla riittävästi voimavaroja kannatella sekä omia että toisen tunteita. Ylikuormittunut vanhempi ei jaksa olla lapsen turva, eikä uupunut opettaja ehdi nähdä oppilasta yksilönä. Siksi myös aikuisen ympärillä tarvitaan yhteisöä, joka kannattelee silloin, kun omat voimat eivät riitä.
Turvallinen lapsuus on yhteinen tehtävä
Turvallinen lapsuus ei ole yhden ihmisen suoritus, vaan yhteisön ja yhteiskunnan yhteinen tehtävä. Varhaiskasvatuksen, koulun, sosiaalityön ja nuorisotyön riittävät resurssit ovat välttämättömiä, jotta tuki voidaan tarjota silloin, kun huoli herää eikä vasta ongelmien pitkittyessä. Eri toimijoiden välinen yhteistyö on ratkaisevaa, jotta yksikään lapsi ei jää väliinputoajaksi
Meidän pitää yhteisönä olla hereillä. On nähtävä sekä se lapsi, joka jää tai jättäytyy taustalle, että se lapsi, joka on aina äänessä tai hakee huomiota eri tavoin. Voimme pysähtyä lapsen äärelle, joka on tottunut pärjäämään yksin ja kohdata arvostavasti myös hänet, joka kaipaa näkyväksi tulemista omalla tavallaan. Me voimme olla se aikuinen, joka huomaa heidät molemmat ja kysyy: Mitä sinulle kuuluu tänään?
Kuka on ollut sinun pelastusrengas?
Kun katsot elämääsi taaksepäin, kuka tai ketkä ovat olleet sinulle tärkeitä aikuisia elämäsi varrella? Ne, joilta olet saanut tukea, kannattelua, toivoa ja joiden kanssa olet saanut iloita.
Ja yhtä tärkeä kysymys: kenelle sinä voisit olla se aikuinen tänään?
Hyvää Lapsen oikeuksien viikkoa 17.–23.11.2025.