Kaikkeen ei voi varautua, mutta muutoksiin voi valmistautua
Kriisialueelle työhön lähteminen vaatii hieman erilaista valmistautumista kuin työmatka paikkaan, jonka voi lähtökohtaisesti olettaa olevan turvallinen ja ennakoitava.
Yksi tärkeimmistä asioista on hyväksyä jo ennen lähtöä, että muutoksia tulee. Aikataulut voivat muuttua lyhyellä varoitusajalla, koulutuspäiviä voidaan joutua siirtämään ja suunnitelmia tekemään uudelleen, jos turvallisuustilanne muuttuu. Libanonin tilanne on edelleen arvaamaton.
Varautuminen tarkoittaa tietenkin turvallisuuteen liittyviä käytännön asioita. Seuraan säännöllisesti uutisia. Paikallisen yhteistyöjärjestömme henkilökunta ja ystävät pitävät minut myös ajan tasalla turvallisuustilanteesta. Vuodesta 2024 lähtien olen majoittunut Libanonin-matkoillani ystävieni luona. He ovat toivoneet näin, jotta en olisi yksin iltaisin ja öisin, jos alueella tulee esimerkiksi pommituksia tai muuta levottomuutta.
Ratkaisu on ollut paitsi turvallinen myös erittäin mukava. Jos jaksan herätä ennen kukonlaulua, saan myös aamulenkeille seuraa.
Kaikkeen ei voi varautua, mutta niihin asioihin, joihin voi vaikuttaa, kannattaa valmistautua mahdollisimman hyvin.
Väljyyttä suunnitelmiin
Turvallisuuteen liittyvän valmistautumisen rinnalla valmistaudun matkaan pitkälti samalla tavalla kuin muihinkin työtehtäviini. Suunnittelen etukäteen koulutusten ja valmennusten sisältöjä, käyn keskusteluja paikallisen yhteistyökoordinaattorin kanssa ja mietin, millaiset fasilitointimenetelmät palvelisivat juuri tätä ryhmää ja tätä tilannetta.
Kriisialueella työskennellessä kalenterissa täytyy olla riittävästi väljyyttä. Ja sitä voi rakentaa jo etukäteen. Aina löytyy tehtävää, vaikka jokin ennalta suunniteltu asia muuttuisi. Jos koulutuspäivä joudutaan siirtämään, sen ei tarvitse tarkoittaa koko koulutuksen peruuntumista.
Joustavuus ei siis ole vain kykyä reagoida muutoksiin silloin, kun niitä tapahtuu. Sitä voi suunnitella etukäteen.
Libanonissa olen oppinut, että asioita ei välttämättä peruta, mutta ne voivat siirtyä toiseen ajankohtaan.
Sama ajatus sopii oikeastaan moneen muuhunkin työhön. Kun tuntee oman työnsä luonteen, sen voi ottaa huomioon jo suunnittelussa. Kalenteriin voi jättää tilaa muutoksille, yllätyksille ja ad hoc -tehtäville. Joskus hyvä valmistautuminen tarkoittaa tarkoituksellisesti jätettyä väljyyttä.
Mitä kaikkea yhteen hahmoon voi mahtua?
Kun lähdin tänään kohti Libanonia, pitkäaikainen kollegani Sirkku Kivistö tuli tapaamaan minua lentokentälle. Kävimme yhdessä läpi ajatuksiani tulevista koulutuksista ja valmennuksista ja testasimme muutamia menetelmiä, joita aion matkalla käyttää.
Yksi niistä oli Epicmeetsin visuaalinen työkalupaketti. Sen fyysisten hahmojen avulla keskusteluun tulee mukaan metaforia ja voidaan tehdä näkyväksi asioita, joita pelkän keskustelun avulla ei välttämättä tavoiteta. Visuaaliset elementit voivat myös auttaa keskittymään toisen kertomaan tarinaan ja muistamaan sen paremmin.
Halusin kuulla Sirkun suhteesta Libanoniin ja siellä tehtyyn työhön. Pyysin häntä valitsemaan muutaman hahmon tai elementin, jotka kuvaisivat tätä suhdetta.
Alustalle, joka tällä kertaa oli Epicmeets-laatikon kansi, alkoi rakentua tarina.
Siinä oli Sirkun valitsema henkilöhahmo pakolaisleirissä, majakka Beirutin rantakadulla ja kaivo Libanonin vuorten välissä. Mukaan tuli myös Doomsday Clock, joka muistuttaa maailman haavoittuvuudesta ja ihmiskunnan kohtaamista uhkista.
Sirkku matkusti ensimmäisen kerran Libanoniin jo 1980-luvulla Sabran ja Shatilan verilöylyn jälkeen. Hänen valitsemansa hahmo oli kulkenut vuosikymmenten ajan Libanonin palestiinalaispakolaisleireillä ja maan muissa maisemissa.
Tarinaan mahtui järkytystä ja koskettavia kohtaamisia, mielenterveystyön kehittämistä, tärkeitä ihmissuhteita, surua, menetyksiä ja iloa. Ennen kaikkea siihen mahtui pitkä ja merkityksellinen suhde mielenterveystyön kehittämiseen erittäin haastavissa olosuhteissa ja siellä eläviin ihmisiin.
Tällä hetkellä Sirkku ei enää itse voi matkustaa Libanoniin. Se ei kuitenkaan poista yhteisiä muistoja eikä tärkeää yhteyttä sinne. Yhteys on vain muuttanut muotoaan.
Hänen tarinastaan otan mukaani hahmon, joka kuvasi häntä itseään. Sen avustuksella voin kertoa Sirkun tarinaa yhteisille tutuille ja koulutettaville. Kertoa hänen terveiset ja tarinan siitä, kuinka merkityksellisen matkan hän on saanut kulkea heidän kanssaan ja kuinka yhteiset kohtaamiset elävät edelleen mukana muistoissa.
Samalla pieni hahmo tekee näkyväksi jotain sellaista, mitä olisi muuten vaikea sanoittaa: ihminen voi edelleen olla osa yhteistä matkaa, vaikka hän ei enää itse pääse paikalle.
Kun sanat eivät yksin riitä
Juuri tämä kiinnostaa minua visuaalisten ja luovien menetelmien käyttämisessä valmennuksissa.
Kuva, esine tai hahmo ei ole keskustelussa vain koriste. Se voi muuttua metaforaksi, jonka ympärille kokemus ja tarina rakentuvat. Se voi auttaa pysähtymään, katsomaan asiaa uudesta suunnasta ja sanoittamaan jotain, joka ikään kuin herää eloon visuaalisuuden ja metaforien kautta.
Samalla se voi auttaa pysähtymään toisen tarinan äärelle uteliaalla ja tutkivalla otteella. Kun yhteinen huomio kiinnittyy pöydällä olevaan kuvaan tai rakennelmaan, keskusteluun voi syntyä uudenlaista tilaa ja uusia ulottuvuuksia.
Tänään pienellä puisella kannella olevat hahmot tekivät näkyväksi vuosikymmenten mittaisen tarinan Libanonista, työstä, ihmisyydestä ja yhteydestä.
Se muistutti myös yhdestä kriisialueella tehtävän työn tärkeästä puolesta. Työhön valmistautuminen ei ole vain riskien ennakointia, kalenterin suunnittelua ja koulutussisältöjen valmistelua. Se on myös valmistautumista kohtaamaan ihmisiä, kuulemaan heidän kokemuksiaan ja rakentamaan tilaa sille, mitä matkan aikana syntyy.
Kaikkea ei voi suunnitella etukäteen. Voi kuitenkin valmistautua olemaan läsnä siinä ja pysähtyä kuulemaan ja kohtaamaan ihmisiä.
Näiden ajatusten siivittämänä lähden kohti Libanonia. Odotan suurella kiinnostuksella, millaisia tarinoita, keskusteluja ja oivalluksia tämä matka tuo tullessaan.