Terveisiä Beirutista – mielenterveystyötä epävarmuuden ja turvattomuuden keskellä
Miten auttaa muita, kun oma arki on jatkuvan epävarmuuden ja turvattomuuden sävyttämää?
Tämä kysymys on ollut mielessäni erityisesti viime päivinä täällä Beirutissa. Libanonissa sodan vaikutukset, yhteiskunnallinen epävakaus, köyhyys ja epävarmuus tulevaisuudesta kuormittavat ihmisten arkea ja heijastuvat heidän hyvinvointiinsa.
Israelin droonien surina soi korvissa, eikä ääntä pääse pakoon sisällä eikä ulkona. Se on yksi jatkuvista muistutuksista siitä, etteivät ihmiset ole turvassa. Turvallisuusuhka ei ole vain abstrakti huoli tulevaisuudesta, vaan konkreettisesti läsnä arjessa.
Psykologisesta näkökulmasta pitkittynyt epävarmuus ja turvattomuus ovat erityisen kuormittavia. Kun ihminen joutuu jatkuvasti varautumaan mahdollisiin uhkiin, elimistön stressijärjestelmä voi pysyä pitkään aktivoituneena. Tämä voi näkyä esimerkiksi univaikeuksina, keskittymisvaikeuksina, ärtyneisyytenä, alakuloisuutena, toivottomuuden tunteina ja palautumisen vaikeutumisena. Voimavarat kuluvat arjesta selviytymiseen, ja jatkuva epävarmuus voi vaikeuttaa tulevaisuuden suunnittelua.
Näissä olosuhteissa paikalliset sosiaalityöntekijät tekevät tärkeää mielenterveystyötä. He kohtaavat muiden ihmisten hätää ja vaikeita elämäntilanteita samalla, kun elävät itse samojen turvallisuusuhkien ja epävarmuuden keskellä.
Koulutuksesta käytännön mielenterveystyöhön
Olen parhaillaan Libanonissa osana Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry:n Azima-hanketta, jossa tuetaan palestiinalaispakolaisleireillä tehtävää mielenterveystyötä.
Olen tehnyt vapaaehtoistyötä Libanonissa vuodesta 2008 lähtien. Näiden vuosien aikana olen nähnyt, miten monenlaisissa ja muuttuvissa olosuhteissa paikalliset työntekijät tekevät työtään. Samalla olen saanut seurata heidän vahvaa sitoutumistaan yhteisöjensä hyvinvoinnin tukemiseen.
Tässä hankeessa tehtäväni psykologina ja kouluttajana on tukea sosiaalityöntekijöitä uusien jalkautuvien mielenterveyspalveluiden suunnittelussa ja kehittämisessä.
Aiemmat koulutukset sekä työntekijöiden oma osaaminen ja kokemus muodostavat pohjan toiminnan kehittämiselle. Nyt suunnittelemme ja kehitämme yhdessä uusia mielenterveystyön toimintamuotoja ja pohdimme, miten voimme tavoittaa ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa sekä vastata entistä paremmin heidän tuen tarpeisiinsa.
Koulutukseen osallistuvat 12 sosiaalityöntekijää kehittävät erilaisia toiminnan muotoja, joissa käsitellään mielenterveyteen ja hyvinvointiin liittyviä teemoja. Tavoitteena ei ole ainoastaan lisätä tietoa mielenterveydestä, vaan tarjota lapsille ja aikuisille konkreettisia keinoja selviytyä arjen kuormittavista tilanteista ja vahvistaa heidän voimavarojaan.
Paikallisten sosiaalityöntekijöiden asiantuntemus on tässä työssä korvaamatonta. He tuntevat yhteisönsä, ihmisten elämäntilanteet ja ne olosuhteet, joissa mielenterveyttä tukevaa työtä tehdään. Ulkopuolelta tulevana kouluttajana en voi tarjota valmiita ratkaisuja, eikä se ole tehtävänikään. Tehtäväni on tukea työntekijöitä hyödyntämään omaa osaamistaan ja kehittämään toimintatapoja, jotka vastaavat paikallisiin tarpeisiin.
Kuka tukee auttajaa?
Yksi koulutusten tärkeistä teemoista on ollut myös sosiaalityöntekijöiden oma hyvinvointi ja jaksaminen.
Auttamistyössä kuormitusta voi syntyä paitsi työn määrästä ja vaativuudesta myös jatkuvasta altistumisesta toisten ihmisten kärsimykselle, traumaattisille kokemuksille ja toivottomuuden tunteille. Paikallisten sosiaalityöntekijöiden kuormitusta lisää se, että työntekijät elävät itse samoissa haastavissa olosuhteissa kuin ihmiset, joita he auttavat.
Koulutuksissa olemme pysähtyneet pohtimaan, miten kuormitus vaikuttaa itseen. Olemme käsitelleet stressireaktioita, tunteiden säätelyä, omien rajojen tunnistamista sekä palautumisen merkitystä.
Olemme myös pohtineet, mihin asioihin voimme itse vaikuttaa, mihin voimme pyrkiä vaikuttamaan yhdessä muiden kanssa ja mitkä asiat ovat oman vaikutusvaltamme ulkopuolella.
Tämä erottelu on erityisen tärkeää olosuhteissa, joissa moni elämän keskeinen asia on oman hallinnan ulottumattomissa. Kokemus siitä, että voi edelleen vaikuttaa johonkin omassa arjessaan tai työssään, voi vahvistaa toimijuuden ja hallinnan tunnetta.
Samalla on tärkeää tunnistaa selviytymiskeinojen rajat. Kaikkea kuormitusta ei voi ratkaista yksilön tai yhteisön omalla toiminnalla, eikä turvattomuuden tunnetta voi täysin poistaa, kun todellinen uhka on edelleen läsnä. Siksi työntekijöiden hyvinvoinnin tukeminen edellyttää myös työyhteisön tukea, mahdollisuuksia jakaa kokemuksia sekä riittäviä resursseja ja toimivia rakenteita työn tekemiseen.
Työn merkityksellisyys ja yhteisön voimavarat
Näiden päivien aikana olen jälleen saanut nähdä, miten vahvaa osaamista, sitoutumista ja halua auttaa paikallisilla sosiaalityöntekijöillä on.
Vaikeista olosuhteista huolimatta he suunnittelevat, kehittävät ja etsivät keinoja tukea yhteisöjensä hyvinvointia. Keskusteluissa ja yhteisessä työskentelyssä näkyvät paitsi työn kuormittavuus myös sen merkityksellisyys.
Merkityksellisyyden kokemus voi olla tärkeä psykologinen voimavara. Se voi auttaa ylläpitämään motivaatiota ja toivoa myös vaikeissa olosuhteissa. Samalla on tärkeää muistaa, ettei vahva sitoutuminen tai työn merkityksellisyys yksin suojaa uupumiselta. Myös auttajat tarvitsevat tukea ja mahdollisuuksia palautua.
Mielenterveyden tukeminen ei tarkoita ainoastaan vaikeiden kokemusten käsittelyä. Se on myös turvallisuuden tunteen, osallisuuden, ihmissuhteiden ja tulevaisuuden toivon vahvistamista. Erityisesti pitkittyneen epävarmuuden keskellä yhteisöllisyys ja kokemus siitä, ettei vaikeuksien kanssa tarvitse jäädä yksin, voivat olla merkittäviä voimavaroja.
Libanonissa tekemäni vapaaehtoistyö on vuosien aikana muistuttanut minua siitä, ettei mielenterveystyötä voi irrottaa ihmisten elinolosuhteista. Psykologinen tieto ja menetelmät ovat tärkeitä, mutta yhtä tärkeää on ymmärtää paikallista arkea, kuunnella ihmisten kokemuksia ja rakentaa tukea heidän omista tarpeistaan käsin.
Kaikkeen ympärillämme tapahtuvaan emme voi vaikuttaa. Mutta voimme vahvistaa ihmisten voimavaroja, keskinäistä tukea ja mahdollisuuksia selviytyä epävarmuuden keskellä.