9. Vihapuheen kohtaaminen ja siitä selviäminen. Vieraana Sami Koivisto

Tässä Psykopodiaa-jaksossa keskustelen vihapuheen kohtaamisesta ja siitä selviämisestä Sami Koiviston kanssa. Hän on YLE:n vuorovaikutuspäällikkö. Koivisto on työssään joutunut itse toistuvasti vihapuheen kohteeksi ja myös kouluttanut asian tiimoilta YLE:n työntekijöitä. Hän kävi hiljattain läpi sovittelun hänen perhettään netissä uhanneen miehen kanssa.

Sami Koivisto kuvaa keskustelussamme rohkeasti sitä, miltä tuntuu, kun joutuu vihapuheen kohteeksi tai kun perhettä uhataan. Valitettavasti samanlaisia kokemuksia on kasvavalla joukolla ihmisiä - ja erityisesti heillä, jotka työssään tai muuten toimivat julkisuudessa. Riski on suurempi, jos henkilö on jonkin vähemmistön edustaja.

Vihapuhe on henkistä väkivaltaa. Se voi sisältää esimerkiksi pelottelua, perättömien väitteiden levittämistä, häirintää ja uhkailua fyysisellä väkivallalla.

Henkinen väkivalta voi olla peiteltyä tai avointa. Sen tarkoitus on alistaa ja kontrolloida toista ihmistä. Vihapuheen kaltainen henkinen väkivalta aiheuttaa usein pelkoa uhkaajaa kohtaan, ahdistusta sekä arvottomuuden ja syyllisyyden tunteita. Se voi vahingoittaa syvästi ihmisen itsetuntoa ja omanarvontunnetta. Henkinen väkivalta vaikuttaa myös työssä jaksamiseen ja työkykyyn.

Uhkailun kohteeksi joutuneet voivat pelätä oman ja läheistensä turvallisuuden puolesta. Tämä on normaali reaktio. Pelko on terve ja luonnollinen tunne, kun joutuu uhatuksi tai kokee olevansa vaarassa. Pelon tunnetta ei tarvitse hävetä tai piilottaa.

Jos olet joutunut vihapuheen kohteeksi, älä jää yksin. Ensimmäinen askel avun saamiseksi on kertoa asiasta. Apua voit pyytää esimerkiksi esimieheltä, työkaverilta ja työterveyshuollosta.

Tässä jaksossa pohdimme vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin:

  • Mitä vihapuhe on?

  • Millaista vihapuhetta Sami Koivisto on kohdannut työssään?

  • Millaista on olla vihapuheen kohteena?

  • Miten se vaikuttaa työn tekemiseen ja työkykyyn?

  • Miten löytää motivaatio työhön, jossa joutuu kohtaamaan vihapuhetta?

  • Onko vihapuhe muuttanut toimittajan työtä?

  • Miten toimittajia koulutetaan kohtaamaan vihapuhetta?

  • Millaista apua on tarjolla, jos joutuu vihapuheen kohteeksi?

  • Mikä on auttanut Sami Koivistoa, kun hän on joutunut vihapuheen kohteeksi?

Jakson linkit:

Sami Koivisto Twitterissä: @samipkoivisto

Sami Koiviston artikkeli vihapuheen sovittelusta: Sami Koivisto tapasi miehen, joka toivoi hänen perheensä tappamista

Sami Koivisto kertoo sovittelusta Pointti-kaupunkifestivaaleilla perjantaina 2.8.2019 klo 15-16

Loppuyhteenvedossa mainittu tutkimus:

Soral, W., Bilewicz, M., & Winiewski, M. (2018). Exposure to hate speech increases prejudice through desensitization. Aggressive behavior, 44(2), 136-146. https://doi.org/10.1002/ab.21737

Kuuntelee ja tilaa Psykopodiaa suosikkipalvelussasi:

Spotify

Apple Podcasts

Google Podcasts (sovellus)

Stitcher

Kieku

Tilaa Psykopodiaa Android puhelimellasi

Psykopodiaa RSS syöte

Näiden lisäksi Psykopodiaa löytyy mm. aCast, Blubrry, Castbox, Podbean, PlayerFM, TuneIn, Spreaker palveluista ja hakemistoista.
Voit myös tilata Psykopodiaa-podcastin uudet jaksot sähköpostiisi.

Seuraa Psykopodiaa somessa:

Facebookissa @Psykopodiaa

Instragramissa @Psykopodiaa
Nina Lyytinen Twitterissa