Mikä tekee ammatillisesta tapahtumasta osallistumisen arvoisen?

Miksi lähdemme tänä päivänä ammatillisiin tapahtumiin?

Onko tärkeintä kiinnostava sisältö, uusien ihmisten tapaaminen vai mahdollisuus vaihtaa ajatuksia muiden kanssa? Ja onko sisältö menettämässä merkitystään, kun verkostoituminen nousee usein tärkeämmäksi syyksi osallistua tapahtumiin?

Olin tällä viikolla panelistina Noste Productionsin järjestämässä tilaisuudessa keskustelemassa verkostoitumisesta, kohtaamisista ja ammatillisten tapahtumien tulevaisuudesta. Keskustelu ja tilaisuuden keynote-puheenvuoro saivat minut jatkamaan aiheen pohtimista.

En ajattele, että meidän pitäisi valita sisällön ja kohtaamisten välillä. Päinvastoin. Parhaimmillaan hyvä sisältö ja ihmisten välinen vuorovaikutus vahvistavat toisiaan.

Hyvä sisältö herättelee ajattelua ja keskustelua

Hyvä puheenvuoro ei vain välitä tietoa. Se voi herättää ajattelua, synnyttää uusia ideoita ja kysymyksiä sekä haastaa tarkastelemaan tuttuakin asiaa uudesta näkökulmasta.

Samalla se antaa meille jotain yhteistä, mistä puhua.

Sisältö voi siis toimia kohtaamisen ja verkostoitumisen käynnistäjänä. Kun olemme juuri kuulleet jotakin kiinnostavaa, on paljon helpompaa kääntyä vieressä olevan ihmisen puoleen ja kysyä: Mitä sinä ajattelit tuosta?

Keskustelun aloittaminen vieraan ihmisen kanssa ei ole kaikille helppoa. Yhteinen kokemus ja puheenaihe voivat madaltaa kynnystä.

Siksi en ajattele, että sisällön merkitys olisi katoamassa. Sen tehtävä saattaa kuitenkin olla muuttumassa.

Tietoa on kaikkialla, kohtaamisia ei

Aikaisemmin tapahtumaan saatettiin tulla ennen kaikkea kuulemaan jotakin, mitä ei ollut helposti saatavilla muualla, oppimaan uutta ja kehittämään omaa osaamista.

Tänä päivänä tilanne on ainakin osittain toinen.

Tietoa on valtavasti saatavilla. Artikkeleita, podcasteja, webinaareja, tutkimuksia ja muita sisältöjä on enemmän tarjolla kuin ehdimme vastaanottaa. Moni kuuntelee äänikirjoja ja podcastejakin nopeutettuna.

Haaste ei siis välttämättä ole tiedon puute vaan pikemminkin tietotulva.

Samalla voi kysyä: kuinka usein todella pysähdymme tiedon äärelle?

Mitä tapahtuu, kun emme vain kuuntele uutta ajatusta vaan pääsemme keskustelemaan siitä toisen ihmisen kanssa? Miten toinen ihminen voi rikastuttaa omaa ajatteluamme?

Tapahtuman arvo ei välttämättä synny pelkästään siitä, mitä lavalla sanotaan. Yhä tärkeämpää voi olla se, mitä tapahtuu ihmisten välillä.

Kun olemme samassa tilassa, emme vain vastaanota tietoa. Reagoimme, kysymme, ihmettelemme ja vaihdamme ajatuksia. Kuulemme, mitä joku toinen ymmärsi samasta puheenvuorosta, ja saatamme huomata hänen kiinnittäneen huomionsa aivan eri asiaan kuin me.

Sama sisältö voi herättää ihmisissä erilaisia ajatuksia, kysymyksiä ja tunteita. Toisen näkökulma voi haastaa omaamme, täydentää sitä tai saada meidät katsomaan asiaa tavalla, jota emme itse olisi tulleet ajatelleeksi.

Juuri siinä voi syntyä jotakin uutta.

Luottamus syntyy ihmisten välillä

Kasvokkaisten tapahtumien yksi tärkeä arvo liittyy luottamukseen.

Luottamus ei synny vain siitä, mitä organisaatio kertoo itsestään tai mitä tapahtuman lavalla sanotaan. Se rakentuu ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa: siinä, että kohtaamme, kuuntelemme, kysymme ja tulemme itse kuulluiksi.

Siksi kohtaamisia ei kannata ajatella tapahtuman sivutuotteena tai ohjelman välissä tapahtuvana verkostoitumisena. Ne voivat olla olennainen osa tapahtuman arvoa.

Hyvä kohtaaminen ei edellytä samanmielisyyttä

Meillä kaikilla on erilaisia kokemuksia ja näkökulmia, joiden kautta tulkitsemme kuulemaamme. Siksi sama puheenvuoro voi herättää meissä hyvinkin erilaisia ajatuksia.

Parhaimmillaan tapahtuma tarjoaa tilaa myös tälle ajatustenvaihdolle. Se edellyttää kuitenkin riittävän turvallista ilmapiiriä sekä sitä, että maltamme pysähtyä kohtaamaan ja kuuntelemaan toisiamme. Kohtaamiselle täytyy myös antaa aikaa ja tilaa.

Mitä sinä kuulit? Mikä sinua puhutteli? Mikä herätti kysymyksiä? Miksi näemme tämän asian eri tavalla?

Hyvä keskustelu erilaisista näkemyksistä voi olla jopa arvokkaampaa kuin keskustelu, jossa vahvistamme vain toistemme jo olemassa olevia ajatuksia. Erilaiset näkökulmat voivat synnyttää uusia oivalluksia ja laajentaa omaa ajatteluamme.

Kasvokkain kohtaamisen merkitys

Kasvokkain tapahtuvan vuorovaikutuksen merkitys tuntuu erityisen kiinnostavalta aikana, jolloin suuri osa keskusteluistamme käydään verkossa ja sosiaalisessa mediassa.

Kirjoitetussa vuorovaikutuksessa osa ihmisten välisestä informaatiosta jää väistämättä pois. Emme näe toisen ilmeitä tai eleitä emmekä kuule äänensävyä. Silloin myös väärinymmärrysten mahdollisuus kasvaa.

Erimielisyydet voivat kärjistyä nopeasti ja keskustelu muuttua mustavalkoiseksi. Saatamme reagoida siihen, mitä kuvittelemme toisen tarkoittavan, sen sijaan että pysähtyisimme kuulemaan, mitä hän yrittää sanoa, kysyisimme lisää ja tutkisimme hänen näkökulmaansa.

Kasvokkain vuorovaikutuksessa mukana ovat sanat, äänensävyt, ilmeet, eleet ja jatkuva reagointi toiseen ihmiseen. Voimme kysyä lisää, tarkentaa ja korjata väärinymmärryksiä.

Parhaimmillaan tämä voi mahdollistaa myös joustavampaa ajattelua: voimme olla eri mieltä ilman, että toisesta ihmisestä tulee vastapuoli.

Tämä on yksi syy siihen, miksi ajattelen kasvokkaisten tapahtumien ja kohtaamisten olevan edelleen tärkeitä.

Hyvä tapahtuma alkaa jo ennen kuin ovet avataan

Jos kohtaamiset ovat tapahtuman tärkeä osa, niitä ei kannata jättää sattuman varaan.

Tämä tarkoittaa, että jo tapahtumaa suunniteltaessa olisi hyvä kysyä: Miksi järjestämme tämän tapahtuman? Kenelle se on tarkoitettu? Mitä haluamme siellä syntyvän?

Kun tavoite on selkeä, myös sisältöä, tilaa, ohjelmaa ja kohtaamisen mahdollisuuksia voidaan rakentaa sitä tukeviksi.

Pieni osallistujamäärä ei itsessään takaa laadukasta verkostoitumista. Vastaavasti suuri tapahtuma ei automaattisesti tarkoita, ettei merkityksellisiä kohtaamisia voisi syntyä.

Olennaisempaa on kysyä: kuinka helppoa tässä tapahtumassa on päästä keskusteluun toisen ihmisen kanssa?

Kaikille ei ole luontevaa kävellä kahvitauolla vieraan ihmisen luo ja aloittaa keskustelua. Jos verkostoituminen jätetään kokonaan vapaamuotoisten taukojen varaan, osa ihmisistä löytää toisensa helposti ja osa jää kohtaamisten ulkopuolelle.

Tapahtuman rakenteilla voidaan madaltaa tätä kynnystä. Yhteiset keskustelunavaukset, fasilitoidut keskustelut, pienryhmät ja erilaiset osallistavat menetelmät voivat auttaa ihmisiä kohtaamaan toisensa.

Myös suuressa tapahtumassa voidaan luoda pienempiä sosiaalisia tiloja. Satojen ihmisten joukosta voidaan hetkeksi muodostaa muutaman ihmisen ryhmiä, joissa yhteisen sisällön herättämiä ajatuksia pääsee vaihtamaan.

Näin verkostoitumisesta ei tule vain ohjelman väliin jäävää taukoa, vaan osa itse tapahtumaa.

Kohtaaminen tarvitsee psykologista turvallisuutta

Rakenteiden lisäksi tarvitaan ilmapiiri, jossa ihmiset kokevat voivansa osallistua keskusteluun omana itsenään.

Psykologisesti turvallisessa tilassa voi kysyä, ihmetellä ja tuoda esiin myös eriävän näkemyksen ilman pelkoa vähättelystä tai nolatuksi tulemisesta. Siellä voi myös uskaltaa sanoa, ettei tiedä tai ymmärrä.

Psykologinen turvallisuus ei tarkoita samanmielisyyttä tai vaikeiden aiheiden välttämistä. Päinvastoin. Turvallisessa ilmapiirissä myös erimielisyydelle on tilaa.

Erilaisia näkemyksiä voidaan tuoda esiin rakentavasti ja kunnioittavasti. Samalla voidaan säilyttää uteliaisuus sitä kohtaan, miksi toinen ajattelee niin kuin ajattelee.

Juuri tällaisissa keskusteluissa voi syntyä uudenlaista ajattelua ja parhaimmillaan myös aitoa yhteyttä ihmisten välille.

Sisältö vai verkostoituminen? Ehkä tarvitsemme molempia

En siis ajattele, että sisältö olisi menettämässä merkitystään ammatillisissa tapahtumissa.

Sen sijaan voisi olla hyödyllistä ajatella sisällön tehtävää hieman uudella tavalla.

Sisältö ei ole vain jotakin, jota osallistuja tulee kuuntelemaan. Se voi antaa syyn tulla paikalle ja parhaimmillaan toimia yhteisen ajattelun ja keskustelun käynnistäjänä.

Hyvä sisältö herättää ajatuksia. Hyvä tapahtuma antaa mahdollisuuden jakaa niitä muiden kanssa. Ja hyvä kohtaaminen voi viedä ajattelua pidemmälle kuin mihin olisimme yksin päätyneet.

Ehkä tulevaisuuden tapahtumien tärkeä kysymys ei siksi olekaan, kumpaan meidän pitäisi panostaa enemmän: sisältöön vai verkostoitumiseen.

Kiinnostavampi kysymys voisi olla:

Miten rakennamme tapahtumia, joissa sisältö ei vain välitä tietoa, vaan haastaa totuttuja ajattelutapoja ja synnyttää yhteyttä, ja joissa kohtaamiset avaavat uusia näkökulmia?