Kun turvaa ei tunnu löytyvän mistään: ajatuksia Libanonin tilanteesta psykologin näkökulmasta

Olen mukana vapaaehtoistyössä Psykologien Sosiaalisen Vastuun ry:n Libanonissa toteuttamassa mielenterveyshankkeessa. Alueen viimeaikaiset tapahtumat ovat herättäneet paljon huolta, ja tässä tekstissä yritän avata niitä hieman psykologin näkökulmasta.

Seuraamme huolestuneina maailman tilannetta ja erityisesti Libanonin tapahtumia. Psykologien Sosiaalisen Vastuun näkökulmasta nämä uutiset eivät ole vain uutisotsikoita jostakin kaukaa. Ne koskettavat suoraan ihmisiä ja yhteisöjä, joiden kanssa teemme yhteistyötä.

Psykologien Sosiaalisella Vastuulla on Libanonissa ulkoministeriön rahoittama hanke, joka toimii palestiinalaispakolaisleireillä. Hankkeessa työskentelee kaksitoista sosiaalityöntekijää, jotka kehittävät leireihin jalkautuvia mielenterveystyön muotoja. Lisäksi koulutamme paikallisia esihenkilöitä ja johtoa muun muassa psykologisesta turvallisuudesta ja kriisijohtamisesta: siitä, miten ihmisiä voidaan johtaa ja tukea tilanteissa, joissa epävarmuus ja pelko ovat jatkuvasti läsnä.

Tänään 5. maaliskuuta oli erityisen surullinen aamu. Katsoimme uutisia tilanteesta, joka tuntui käsittämättömältä. Eilen Israel oli antanut evakuointikehotuksen eteläisen alueen asukkaille. Alueella sijaitsee kolme palestiinalaispakolaisleiriä, joissa myös hankkeemme sosiaalityöntekijät työskentelevät ja osa heistä myös asuu.

Tänä aamuna uutisoitiin, että Israel oli iskenyt pohjoisessa Tripolissa sijaitsevaan Beddawin leiriin.

Tilanne herättää syvän hämmennyksen ja huolen. Ihmisiä kehotetaan poistumaan yhdeltä alueelta turvaa hakeakseen ja samaan aikaan iskuja kohdistetaan alueille, joille he pakenevat hakemaan turvaa. Kun turvaa ei oikeasti löydy mistään, syntyy erityisen voimakas psykologinen kuormitus.

Sodan keskellä eläminen on jo itsessään äärimmäisen raskasta. Palestiinalaispakolaisille tilanne on vielä monimutkaisempi. Heillä on pitkä pakolaishistoria Libanonissa ja monet perheet ovat eläneet leireillä sukupolvien ajan. Olosuhteet ovat jo valmiiksi hyvin haastavat: ahtaus, köyhyys ja epävarmuus tulevaisuudesta ovat arkea.

Kun tällaisissa olosuhteissa elävien ihmisten pitäisi yhtäkkiä lähteä pakoon, kysymys kuuluu: minne he voivat mennä? Missä on enää turvaa?

Psykologisesti tällainen tilanne on äärimmäisen kuormittava. Kun alue, johon sinua kehotetaan hakeutumaan turvaan, muuttuu vaaralliseksi, ihmisen perustava turvallisuuden tunne järkkyy. Turvattomuus ei ole enää sidottu yhteen paikkaan tai alueeseen, vaan se on läsnä kaikkialla. Se ylläpitää jatkuvaa valppautta, pelkoa ja epävarmuutta. Tällaisessa tilanteessa ihmisen mieli joutuu valtavan paineen alle.

Historiasta tiedämme kuitenkin myös jotain muuta: ihmisillä on valtava kyky selviytyä. Libanonin ja palestiinalaisten historia on täynnä esimerkkejä sitkeydestä, yhteisöllisyydestä ja resilienssistä. Ihmiset löytävät usein keinoja jatkaa eteenpäin silloinkin, kun olosuhteet ovat äärimmäisen vaikeat.

Mutta se, että ihminen pystyy selviytymään, ei tee tilanteesta oikeaa eikä hyväksyttävää. Resilienssi ei tarkoita rajatonta kestokykyä. Jossain vaiheessa myös ihmisen sietokyky voi ylittyä. Ja on myös aiheellista kysyä, mitä kaikkea ihmisten oikeastaan pitäisi joutua sietämään.

Juuri siksi on niin tärkeää tukea mielenterveyttä, vahvistaa turvallisuuden kokemusta ja tukea yhteisöjä. Me emme saa kääntää katsetta pois emmekä unohtaa, että kaiken järjettömyyden keskellä elää tavallisia ihmisiä.